9 kk. Iso. Vahva luusto. Oikea pään malli. Vahva alaleuka. Hyvin kannetut pienet korvat. Erinomainen kaula ja ylälinja. Hyvin kehittynyt eturinta. Riittävä rintakehän syvyys. Hyvin kulmautunut takaa. Erinomaisessa lihaskunnossa. Hieman löysät kyynärpäät. Hyvät sivuliikkeet. Koko määrää palkinnon.
17 kk. Iso. Vahva uroksen pää. Vahva alaleuka. Kaunis ilme. Erinomainen kaula, säkä ja ylälinja. Erinomaisesti kehittynyt rintakehä. Hyvä eturinta. Liian paljon kulmauksia takana. Liikkeessä hieman pehmeät kantapäät. Samansuuntaiset etuliikkeet. Hyvät sivuliikkeet.
14 kk. Iso, vahva uros. Ylivahva pää. Voimakas kallo-osa. Vahvat leuat. Hyvä kaula ja säkä. Haluaisin enemmän eturintaa sekä enemmän tilavuutta rintakehään. Pitkä lanneosa. Tasapainoisesti kulmautunut. Haluaisin enemmän samansuuntaisuutta liikkeisiin. Erinomaisessa lihaskunnossa.
11 kk. Kookas. Pää koko on harmoninen yleiskuvassa. Kaunis ilme. Lentokorvat. Vahvat leuat. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomaisesti kehittynyt rintakehä ikäisekseen. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Hyvät liikkeet kaikkialta katsottuna.
17 kk. Kookas. Pentumaisen yleisvaikutelman antava. Isohkot silmät. Vahva, mutta hieman lyhyt alaleuka. Hyvä kaula ja säkä. Hyvä ylälinja. Tarvitsee hieman enemmän eturintaa. Aika pysty olkavarsi. Liikaa kulmauksia takana. Haluaisin askelpituutta etu- ja takaosaan. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä.
9 kk. Kookas. Aika voimakas kallo. Suippo kuono. Vahva alaleuka. Hyvä kaula, säkä ja ylälinja. Rintakehä ja eturinta tarvitsevat aikaa. Aika pysty olkavarsi. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä. Hyvät sivuliikkeet.
14 kk. Kauniit pään linjat. Kookas. Isohkot silmät. Alaleuka voisi olla vahvempi. Hyvin kannetut pienet korvat. Hyvä kaula, säkä ja ylälinja. Tasapainoisesti kulmautunut. Tilava runko. Hyvä eturinta. Samansuuntaiset liikkeet. Hyvässä lihaskunnossa. Hyvät sivuliikkeet.
14 kk. Kookas. Oikea pään malli. Oikeanmuotoiset ja -kokoiset silmät. Vahva alaleuka. Hyvin kannetut pienet korvat. Oikeanmallinen ylälinja. Vahva runko. Riittävä eturinta. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Kantapäät voisivat olla vahvemmat liikkeessä ja etukäpälät suoremmat. Haluaisin enemmän takapotkua liikkeeseen.
14 months. Within the size of the standard!! Lovely head and expression. Strong enough underjaw. Small well-carried ears. Excellent neck, withers and topline. Well-built body. Well angulated front and rear. Moves parallel coming and going. Excellent side gait. Sadly, five upper incisors.
10 kk. Kookas. Sopiva luusto. Oikea pään malli. Vahvat leuat. Oikea kaula, säkä ja ylälinja. Hyvin kehittynyt rintakehä ikäisekseen. Hyvä eturinta. Hyvin kulmautunut edestä, liikaa takaa. Liikkeessä voisi olla enemmän joustavuutta ja samansuuntaisuutta.
19 kk. Oikean kokoinen. Oikea pään malli. Kaunis ilme. Vahva, mutta lyhyt alaleuka. Hyvä kaula, säkä ja ylälinja. Erinomainen rintakehä ja eturinta. Hieman pitkä lanneosa. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Hyvässä lihaskunnossa. Liikkeet voisivat olla enemmän samansuuntaiset. Haluaisin enemmän voimaa takaliikkeisiin.
23 kk. Iso. Kookas. Mittasuhteiltaan liian pitkä. Kaunis pää ja ilme. Alaleuka voisi olla voimakkaampi ja leveämpi. Hyvin kannetut korvat. Hyvä kaula, säkä ja ylälinja. Erinomainen runko. Riittävä eturinta. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Turhan pitkä lanneosa. Tarvitsee enemmän joustavuutta ranteisiin. Samansuuntaiset liikkeet. Pitkä sivuaskel.
2-vuotias. Kookas. Vahva luusto. Vahva uroksen pää. Hieman isohkot silmät. Hyvä kaula, säkä ja ylälinja. Riittävä eturinta. Tilava runko. Hieman pitkä lanneosa. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Erinomaisessa lihaskunnossa. Samansuuntaiset liikkeet.
4-vuotias. Lähellä koon ylärajaa. Oikeanmallinen pää. Tummat silmät. Vahvat leuat. Lentokorvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Sopiva eturinta. Tilava runko. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä. Haluaisin enemmän takapotkua sivuliikkeisiin.
2-vuotias. Koon ylärajan lähellä. Pitkälinjainen pää. Vahva kallo-osa. Vahvat leuat. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Syvä rintakehä. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Etuliikkeet voisivat olla enemmän samansuuntaiset. Hyvät sivuliikkeet.
2-vuotias. Koon ylärajan lähellä. Hieman varovainen. Oikeat pään linjat. Tummat silmät. Hyvin kannetut korvat. Hyvä kaula sekä ylälinja. Riittävä eturinta. Rintakehä voisi olla hieman syvempi. Irtonaiset kyynärpäät. Hyvin kulmautunut takaa. Haluaisin enemmän samansuuntaiset liikkeet sekä tullessa että mennessä ja vahvemmat kantapäät. Sivuliike tarvitsee enemmän tasapainoisuutta.
22 kk. Koon ylärajan lähellä. Oikeat pään mittasuhteet. Kaunis ilme. Hyvä kaula, säkä ja ylälinja. Tarvitsee enemmän eturintaa ja rintakehään syvyyttä sekä leveyttä. Pysty olkavarsi. Riittävästi kulmautunut takaa. Karvattomat reisien takaosat. Liikkeet voisivat olla enemmän samansuuntaiset. Hyvässä lihaskunnossa.
2,5-vuotias. Kookas. Iso. Vahva pää. Vakava katse. Vahva kaula. Hyvä ylälinja. Hyvä eturinta. Riittävä rintakehän syvyys ja tilavuus. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Samansuuntaiset liikkeet. Riittävä sivuaskeleen pituus.
Oikean kokoinen. Hyvät mittasuhteet. Oikea pään malli. Riittävän vahvat leuat. Erinomainen kaula, säkä ja ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Erinomaisesti kulmautunut. Samansuuntaiset liikkeet tullessa sekä mennessä. Rodulle tyypilliset sivuliikkeet.
3-vuotias. Koon ylärajalla. Oikea pään malli, mutta alaleuka saisi olla vahvempi. Vahva kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Hyvä rintakehän syvyys, mutta se voisi olla hieman tilavampi. Hyvin kulmautunut edestä, hieman liikaa takaa. Kintereet voisivat olla vahvemmat. Suorat etuliikkeet. Hyvät sivuliikkeet.
3,5-vuotias. Koon ylärajalla. Hieman kaarevat pään linjat. Alaleuka voisi olla voimakkaampi. Hyvä kaula, säkä ja ylälinja. Hyvä eturinta. Tilava runko. Hyvin kulmautunut edestä, hieman liikaa takaa. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä. Erinomaiset sivuliikkeet.
Kookas. Hyvät mittasuhteet. Oikeat pään linjat. Vahva kallo-osa. Vahvat leuat. Vahva kaula. Hyvä säkä ja ylälinja. Riittävä eturinta. Hyvä rintakehän tilavuus ja syvyys. Tasapainoisesti kulmautunut. Tarvitsee hieman vahvuutta kintereisiin. Samansuuntaiset etuliikkeet. Haluaisin enemmän potkua takaliikkeisiin.
3-vuotias. Kookas. Iso. Isohkot silmät. Vahva kallo-osa. Vahva kaula. Tilava runko. Hyvä eturinta. Pitkä lanneosa. Haluaisin paremman tasapainon pään ja rungon välillä. Kääntää ranteita sisään tullessa. Hyvät takaliikkeet. Hyvät sivuliikkeet.
3-vuotias. Koon ylärajan lähellä. Kaunis pää ja ilme. Pitkät pään linjat. Riittävä kaulan pituus. Hyvä ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä. Erinomaiset sivuliikkeet. Koira näyttää kauttaaltaan parempana liikkeessä kuin seistessä.
10-vuotias. Koon ylärajalla. Kaunis pään malli. Vahvat leuat. Hyvin kannetut korvat. Erinomainen kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Tilava runko. Hieman pitkä lanneosa. Hyvin kulmautunut takaa. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä. Tehokkaat sivuliikkeet.
Kookas. Hieman epävarma. Kaunis pää. Kaunis ilme. Vahvat leuat. Hieman pysty kaula. Hyvä ylälinja. Erinomainen eturinta. Sopiva rintakehän syvyys. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hieman kapeat takaliikkeet. Hyvät sivuliikkeet.
11-vuotias. Erinomaisessa kunnossa. Koon ylärajalla. Hyvät mittasuhteet. Kaunislinjainen pää. Hyvä kaula, säkä ja ylälinja. Vahva selkä. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Vasemman etujalan varpailla trauma. Liikkuu kauniisti tullessa ja mennessä. Hyvät sivuliikkeet.
8-vuotias. Isohko. Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää. Vahvat leuat. Erinomainen kaula, säkä ja ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä. Hyvät sivuliikkeet.
14 kk. Kookas. Hieman maskuliininen kokonaisuus. Vahva pää. Vahva kaula. Hyvä säkä ja ylälinja. Hyvä eturinta. Tilava, mutta lyhyt runko. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Tarvitsee enemmän tasapainoa liikkeeseen tullessa ja mennessä. Hieman lyhyt askel sivusuunnassa.
16 kk. Hyvän kokoinen. Kaunis kokonaisuus. Kaunis nartun pää. Vahvat leuat. Tummat silmät. Hyvin kannetut korvat. Erinomainen kaula, säkä ja ylälinja. Erinomainen rinta ja rintakehä. Hyvin kulmautunut edestä, hieman liikaa takaa. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä. Erinomaiset sivuliikkeet.
9 kk. Erinomainen koko. Kaunis pää ja ilme. Erinomainen pigmentti huulissa. Kaunis kaula, selkä ja ylälinja. Erinomainen eturinta. Rintakehän syvyys tarvitsee vielä aikaa. Erinomaisesti kulmautunut. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä. Kauniit ja erittäin tehokkaat sivuliikkeet.
11 kk. Koon ylärajan lähellä. Hyvät mittasuhteet. Pitkälinjainen pää. Tummat silmät. Voimakkaat leuat. Hyvin kannetut korvat. Hyvä kaula ja säkä. Hieman liian luisu lantio. Erinomainen eturinta. Hyvä rintakehän tilavuus. Hyvin kulmautunut edestä, hieman liikaa takaa. Tarvitsee hieman voimakkaammat kintereet ja enemmän samansuuntaiset etuliikkeet. Pentumaiset sivuliikkeet.
15 kk. Erinomainen koko. Hyvät mittasuhteet. Hyvät pään linjat. Alaleuka saisi olla vahvempi. Kevyet lentokorvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Tykkää liikaa ruoasta. Samansuuntaiset liikkeet. Tehokkaat sivuliikkeet.
14 kk. Vahva. Kaunis pitkälinjainen pää. Tummat silmät. Vahvat leuat. Kauniisti kannetut korvat. Hieman pystyasentoinen kaula. Hieman liian luisu lantio. Hyvä eturinta. Riittävä rintakehän syvyys. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Hieman löysät kintereet. Samansuuntaiset etuliikkeet. Tarvitsee enemmän tehoa sivuliikkeisiin – hieman korkeat etuaskeleet.
22 kk. Erinomainen koko. Jalo ja feminiininen kokonaisuus. Kaunis nartun pää. Hieman isohkot silmät. Vahvat leuat. Elegantti kaula. Oikean mallinen ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä. Hyvät sivuliikkeet.
18 kk. Hyvän kokoinen. Hyvä pään malli. Voimakas kallo-osa. Hyvä kaula, mutta aika pysty kiinnitys. Vahva säkä. Riittävä eturinta. Syvä rintakehä. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Lanneosa voisi olla hieman lyhyempi. Tarvitsee hieman vahvuutta kintereisiin. Suorat etuliikkeet. Kauniit sivuliikkeet.
Koon ylärajalla. Vahvaluustoinen. Pitkä pää. Hieman isohkot silmät. Lentokorvat. Kaunis kaula ja ylälinja. Hyvä eturinta ja rintakehän tilavuus. Hyvät kulmaukset edessä, hieman liikaa takana. Hieman pitkä lanneosa. Kintereet tarvitsevat aikaa vahvistuakseen. Samansuuntaiset etuliikkeet. Tarvitsee enemmän potkua takaliikkeeseen.
21 kk. Koon ylärajalla. Vahvaluustoinen narttu. Vahva kallo. Kuono-osa voisi olla hieman pidempi. Erinomainen pigmentti. Hyvä ilme. Erinomainen ylälinja. Vahva eturinta ja rintakehä. Tasapainoisesti kulmautunut. Kintereet tarvitsevat vahvuutta. Hyvät sivuliikkeet.
17 kk. Hyvän kokoinen. Oikeat mittasuhteet. Hieman liian vahva kallo-osa. Isohkot silmät. Luminenä. Erinomainen kaula, säkä ja ylälinja. Hyvä eturinta. Liiankin tilava runko. Hyvät kulmaukset edessä, hieman liikaa takana. Ok liikkeet tullessa ja mennessä. Hyvät sivuliikkeet.
4-vuotias. Hyvän kokoinen. Pitkät pään linjat. Alaleuka voisi olla hieman vahvempi. Hieman isohkot silmät. Hyvä kaula, säkä ja ylälinja. Erinomainen eturinta ja runko. Hyvin kulmautunut edestä, hieman liikaa takaa. Liikkeessä liikkuu laajasti edestä, okei takaa. Hyvässä lihaskunnossa. Ok sivuliikkeet.
4-vuotias. Hyvän kokoinen. Neliömäinen. Oikeat pään linjat. Erinomainen pigmentti. Pysty kaula. Suora ylälinja. Riittävä eturinta. Tilava runko. Vahva takaosa. Samansuuntaiset liikkeet. Tarvitsee enemmän työntöä sivuliikkeessä. Näyttää takakorkealta liikkeessä.
3-vuotias. Koon ylärajalla. Oikeat mittasuhteet. Pitkälinjainen pää. Alaleuka voisi olla vahvempi. Hieman isohkot silmät. Hyvä kaula, säkä ja ylälinja. Erinomainen eturinta. Tilava runko. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Samansuuntaiset takaliikkeet, astuu edestä ristiin. Tarvitsee enemmän tehokkuutta ja takatyöntöä sivuliikkeeseen.
2-vuotias. Hyvän kokoinen. Hyvät mittasuhteet. Vahva kallo-osa. Hieman isohkot silmät. Hyvät korvat. Hieman pysty kaula. Hyvä ylälinja. Hyvä eturinta. Riittävä rinnan syvyys. Tarvitsee enemmän itsevarmuutta. Tarvitsee enemmän tasapainoa liikkeisiin. Haluaisin, että seistessä syntyvä yleisvaikutelma pysyisi myös liikkeessä.
3-vuotias. Koon ylärajalla. Tyylikäs kokonaisuus. Kaunislinjainen pää. Vahvat leuat. Hyvän kokoiset silmät. Hyvä kaulan kiinnitys ja ylälinja. Sopiva eturinta ja rintakehä. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Hieman liian luisu lantio. Samansuuntaiset liikkeet takana, hieman ristiin edessä. Tehokkaat sivuliikkeet.
2-vuotias. Kookas. Neliömäinen. Kaarevat pään linjat. Vahvat leuat. Jalo kaula. Hyvä ylälinja. Riittävä eturinta ja rintakehän tilavuus. Pysty olkavarsi. Liikaa kulmauksia takana. Hyvät etuliikkeet, takaosa saisi olla vahvempi. Tarvitsee enemmän tehoa takaliikkeeseen.
Hyvä koko. Tyylikäs narttu. Hyvät pään linjat. Hieman isohkot silmät. Kuono-osa voisi olla hieman pidempi. Jalo kaula. Oikeanmallinen ylälinja. Hyvä eturinta ja rintakehä. Hieman pitkä lanneosa. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä. Hyvät sivuliikkeet.
2-vuotias. Hyvä koko. Erinomainen tyyppi. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Joustavat ranteet. Hieman liikaa kulmauksia takana. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä. Erinomaiset sivuliikkeet.
2-vuotias. Hyvä koko. Erinomainen tyyppi. Kaunis pää ja ilme. Silmät voisivat olla hieman pienemmät. Erinomainen kaula, säkä ja ylälinja. Hyvä eturinta ja rintakehä. Tasapainoisesti kulmautunut. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä. Erinomaiset sivuliikkeet.
5,5-vuotias. Oikea koko. Tyylikäs. Kaunis pää. Hieman isot silmät. Erinomainen pigmentti. Erinomainen ylälinja. Hyvä eturinta. Tilava runko. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Samansuuntaiset liikkeet tullessa ja mennessä. Erinomaiset sivuliikkeet.
4-vuotias. Hyvän kokoinen. Erinomainen tyyppi. Kaunis pää ja ilme. Hieman syvä kallo. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Erinomaisesti kulmautunut. Kintereet voisivat olla hieman vahvemmat. Hyvät etuliikkeet. Tehokkaat sivuliikkeet.
2,5-vuotias. Hyvän kokoinen. Erinomainen tyyppi. Kaunis pää. Kaunis silmien muoto. Vahvat leuat. Erinomainen pigmentti. Erinomainen kaula ja ylälinja. Hyvä eturinta. Tilava runko. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Takaliikkeet voisivat olla hieman samansuuntaisemmat. Hyvät etuliikkeet. Tehokkaat sivuliikkeet.
3-vuotias. Hyvän kokoinen. Tyylikäs. Kaunis pitkä pää. Erinomainen silmien muoto. Vahvat leuat. Hieman pysty kaula. Hyvä säkä ja ylälinja. Haluaisin hieman enemmän eturintaa. Tilava runko. Hyvin kulmautunut edestä, hieman liikaa takaa. Hieman löysät etuliikkeet. Tehokkaat sivuliikkeet.
6-vuotias. Hyvän kokoinen. Hyvä tyyppi. Hyvät pään linjat. Hieman isohkot silmät. Vahvat leuat. Hyvä kaula, säkä ja ylälinja. Hyvä eturinta ja rintakehä. Hieman pitkä lanneosa. Hyvin kulmautunut edestä, hieman liikaa takaa. Liikkuu hyvin kaikkialta katsottuna.
6-vuotias. Koon ylärajalla. Vahva narttu. Pitkät pään linjat. Hieman isot silmät. Vahvat leuat. Hyvin kannetut pienet korvat. Pitkä kaula. Hyvä ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Lanneosa voisi olla lyhyempi. Hyvin kulmautunut edestä, liikaa takaa. Liikkuu niukasti takaa. Hyvät etuliikkeet. Sivusta katsottuna astuu edestä hieman liian ylös. Parempi seistessä kuin liikkeessä.
4-vuotias. Hyvän kokoinen. Hyvä tyyppi. Vahva pää. Hieman pyöreä kallo. Ympyrämäiset silmät. Vahvat leuat. Pystyasentoinen kaula. Hyvä ylälinja. Erinomainen eturinta. Tilava runko. Hyvin kulmautunut edestä, hieman liikaa takaa. Samansuuntaiset liikkeet, hieman löysät kyynärpäät. Voisi olla enemmän potkua taka-askeleissa.
3-vuotias. Hyvä koko. Hyvä tyyppi. Pitkälinjainen pää. Hieman ympyrämäiset silmät. Vahvat leuat. Erinomainen ylälinja. Hyvä eturinta. Tilava runko. Hyvät kulmaukset edessä. Hieman pitkä lanneosa. Liiankin hyvin kulmautunut takaa. Tarvitsee enemmän vahvuutta takaliikkeisiin. Hieman löysät kyynärpäät. Haluaisin tehokkaammat sivuliikkeet.
2,5-vuotias. Kookas. Iso. Vahva narttu. Oikeat pään linjat. Tummat oikeanmuotoiset silmät. Erinomainen ylälinja. Hyvä eturinta ja rintakehä. Hyvin kulmautunut edestä sekä takaa. Samansuuntaiset liikkeet. Tehokkaat sivuliikkeet. Palkinto koosta.
12-vuotias. Hyvä koko. Hyvä tyyppi. Kevyt. Hyvät pään linjat. Ympyrämäiset silmät. Lentokorvat. Hieman pystyhkö kaula. Hyvä ylälinja. Riittävä eturinta. Riittävän tilava runko. Ylikulmautunut edestä. Hieman luisu lantio. Hieman kapeat liikkeet tullessa ja mennessä. Hyvät liikkeet sivusta. Ikään nähden erinomaisessa kunnossa.
9-vuotias. Hyvä koko. Vahva narttu. Oikeat pään linjat. Hieman isohkot silmät. Alaleuka voisi olla voimakkaampi. Erinomainen kaula sekä ylälinja. Hyvä eturinta. Tilava runko. Hyvin kulmautunut edestä, hieman liikaa takaa. Samansuuntaiset liikkeet. Tehokkaat sivuliikkeet.
10,5 years old. Within size. Typical. Long head. Strong underjaw. Well carried small ears. Excellent neck and topline. Enough forechest. Deep body. Rather rising underline. Well angulated in front and rear. Parallel but bit unstable coming and going. Excellent side gait.
Kasvattajaluokka
5131
Belltown
1
KP
2803, 2821, 2856, 2857
Kolme eri yhdistelmää. Selvät sukupuolileimat. Kauniit päät. Erinomaiset kulmaukset ja rintakehät. Yhtäläinen väritys kaikilla. Oikein yhtäläinen ryhmä.
5132
C'mere
poissa
5133
Nenatnak
3
KP
2816, 2817, 2837, 2850
Kolme eri yhdistelmää. Hyvät koot ja mittasuhteet. Vaihtelevuutta kulmauksissa ja väreissä.
5134
Timanon
4
KP
2808, 2809, 2810, 2839
Yksi yhdistelmä. Voimakasluustoiset. Selkeät sukupuolileimat. Pitkät päät. Vaihtelevuutta takaosissa ja liikkeissä.
5135
Zaraque's
2
KP
2852, 2853, 2863, 2864
Kolme yhdistelmää. Hyvin yhtenäinen ryhmä neljästä nartusta. Hieman vaihtelevuutta koossa. Kauniit etuosat lähes kaikilla. Hyvät pään linjat. Alaleuat voisivat olla vahvemmat. Hyvät liikkeet.