7kk. Tasapainoisesti kasvanut urospentu jolla hyvä raajakorkeus ja sopiva vahvuus. Oikealinjainen, vielä pentumainen pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Sopiva rungon vahvuus. Hyvä luusto ja käpälät. Tasapainoisesti ja riittävästi kulmautunut. Liikkuu yhdensuuntaisesti sopivallla askelpituudella. Tänään pentu on päättänyt olla esiintymättä, mutta omistajan kanssa reipastuu. Liikkuu tasapainossa. Vielä täysin pentukarvassa. Tarvitsee harjoitusta lisää.
9kk. Tasapainoisesti kasvanut uros. Keskikokoinen. Mittasuhteet ok. Vielä selvässä kehitysvaiheessa oleva pää jossa melko korostunut otsapenger. Hyvät silmät. Kuono-osa saa täyttyä silmien alta. Hyvä vahva kaula. Selkälinja ok. Aavistuksen luisu lantio. Sopiva rungon vahvuus ja lupaava eturinta. Hyvä luuston vahvuus ja tiiviit käpälät. Riittävästi kulma edestä, hyvin takaa. Liikkuu lähes yhdensuuntaisesti, hieman kapea takaa. Askeleeseen saa tulla lisää voimaa. Hyvin kannettu häntä. Valitettavasti nuori poika ei ole tänään yhteistyössä, eikä anna oikein tutkia itseään josta syystä palkintosija on EVA.
14kk. Hyvä koko . Mittasuhteet ok. Selvä sukupuolileima. Hyvän vahvuinen nuoren uroksen pää, jossa melko korostunut otsapenger. Kuono-osa saa täyttyä silmien alta. Hyvät silmät jotka voisivat olla asteen tummemmat. Vahva hyvä kaula. Suora selkälinja. Vahva runko. Hyvä eturinta. Vahva luusto. Tiiviit käpälät. Riittävästi kulmautunut edestä, erittäin hyvin takaa. Liikkuu vielä kovin löysästi edestä ja hieman ahtaasti takaa. Hyvä sivuaskel. Kaunis väri ja merkit, ihastuttava rodunomainen käytös ja olemus.
15kk. Tasapainoisesti kasvanut juniori. Keskikokoinen. Selvä sukupuolileima. Vahva uroksen pää jossa oikea ilme. Kuono-osa voisi olla aavistuksen täyttyneempi silmien alta. Vahva kaula. Hieman pehmeä selkälinja. Hyvä asentoinen lantio. Sopiva luuston vahvuus ja tiiviit käpälät. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu lähes yhdensuuntaisesti, riittävällä askelpituudella. Häntä nousee turhan ylpeästi. Hyvä turkki ja oikea väritys. Koira esiintyy tänään aavistuksen jännittyneesti, eikä mielellään anna tutkia itseään, on kuitenkin käsiteltävissä.
20kk. Hyvä koko. Oikeat mittasuhteet. Kaunisilmeinen, oikealinjainen pää jossa sopiva vahvuus. Vahva kaula. Hieno ylälinja. Hyvä rungon vahvuus. Sopiva eturinta. Hyvä luusto. Kauniit tiiviit käpälät. Tasapainoisesti ja hyvin kulmautunut. Liikkuu lähes yhdensuuntaisesti erinomaisella maatavoittavalla askeleella itsensä hyvin kantaen. Hyvä väri ja merkit. Ihastuttava olemus ja käytös.
2v. Keskikokoinen. Hyvät mittasuhteet. Oikealinjainen pää jossa sopiva vahvuus. Hyvät silmät. Vahva hyvä kaula. Hyvä ylälinja. Sopiva rungon vahvuus ja riittävä eturinta. Vahva luusto. Tiiviit käpälät. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu lähes yhdensuuntaisesti, aavistuksen ahtaasti takaa. Hyvä turkki, hyvät merkit. Ihastuttava rodunomainen olemus ja käytös.
3v. Keskikokoinen uros, jolla hyvät mittasuhteet. Selvä sukupuolileima. Kaunisilmeinen pää, jossa sopiva vahvuus sekä kuonon ja kallon suhde. Vahva kaula. Hyvä ylälinja. Sopiva rungon vahvuus. Hyvä eturinta. Hyvä luusto ja käpälät. Riitävästi kulmautunut edestä, voimakkaammin takaa. Liikkuu lähes yhdensuuntaisesti, melko kapeasti takaa. Sujuva sivuaskel. Kantaa itsensä hyvin. Vahva turkki, hyvät väri ja merkit. Hyvä olemus ja käytös.
12kk. Keskikokoinen juniorinarttu, joka mittasuhteiltaan antaa hieman pitkän vaikutelman. Oikeailmeinen pää, jossa hyvä pituus, sopiva vahvuus. Hyvät silmät. Vahva hyvä kaula. Vielä hieman pehmeä selkälinja. Hyvä rungon tilavuus ja sopiva vahvuus. Lupaava eturinta. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Melko niukasti kulmautunut edestä, hyvin takaa. Liikkuu vielä melko leveästi edestä ja tarvitsee takaliikkeeseen lisää voimaa. Hieno väri ja merkit. Rodunomainen olemus ja käytös.
12kk. Kauniisti kehittynyt juniori, jolla hyvä koko ja mittasuhteet nartulle. Oikealinjainen pää, jossa hyvä kuonon ja kallon suhde. Hyvät silmät. Hyvä ryhdikäs kaula. Hyvä ylälinja. Sopiva rungon vahvuus. Riittävä eturinta. Hyvä luuston vahvuus ja melko tiiviit käpälät. Niukemmin kulmautunut edestä, hyvin takaa. Liikkuu vielä löysästi edestä, sujuva hyvä sivuliike. Ihastuttava olemus ja käytös. Hyvä turkki ja merkit.
9kk. Kauniisti ja tasaisesti kasvanut juniori, jolla kauniit ääriviivat. Kaunisilmeinen pää, jossa hyvät mittasuhteet. Hyvä kaula ja selkälinja. Sopiva runko. Hyvä luuston vahvuus. Aavistuksen pehmeät välikämmenet tässä vaiheessa. Käpälät saisi olla hieman kootummat. Liikkuu hyvällä askelpituudella ja hyvällä askeleella ikäisekseen. Koira antaa tutkia hampaat, mutta on tänään sitä mieltä että se riittää. Hyvä väri ja merkit. Lupaava kokonaisuus, tarvitsee kehäharjoittelua.
12kk. Hyvä koko ja mittasuhteet. Kaunisilmeinen, oikealinjainen pää, jossa sopiva vahvuus. Ryhdikäs vahva kaula. Hyvä selkälinja. Hieman luisu ja pitkä lantio. Riittävä runko ja eturinta ikäisekseen. Sopiva luuston vahvuus. Hyvät käpälät. Niukasti kulmautunut edestä, hyvin takaa. Liikkuu vielä hieman löysästi ja kapeasti, sujuva sivuaskel. Hyvät raamit jotka ajan kanssa täyttää. Ihastuttava olemus ja käytös. Hyvä väri ja merkit.
Lähes 2v. Keskikokoinen narttu. Toivoisin hieman lisää raajakorkeutta. Erittäin kaunislinjainen pää, jossa sopiva vahvuus sekä kuonon ja kallon suhde. Kuono-osa voisi olla hieman täyttyneempi silmien alta. Hyvä kaula. Aavistuksen pehmeä selkälinja ja pysty lantio. Sopiva rungon vahvuus ja eturinta. Hyvä luusto. Tiiviit käpälät. Seisoo hieman kyynerpäät rungon alla. Riittävästi kulmautunut edestä, hyvin takaa. Liikkuu löysästi edestä, sujuva hyvä sivuaskel. Kantaa itsensä hyvin, ylälinja pysyy paremmin liikkeessä kuin seistessä. Hyvä väri ja merkit. Ihastuttava olemus ja käytös.
2v. Hyvä koko ja mittasuhteet. Oikealinjainen pää, jossa sopiva vahvuus. Hieman pyöreähköt silmät häiritsevät ilmettä. Hieman korostunut otsapenger. Erittäin hyvä kaula ja ylälinja. Sopiva runko. Riittävä eturinta. Erinomainen luusto ja käpälät. Riittävästi kulmautunut edestä, hyvin takaa. Hyvä matala kinner ja leveä reisi. Liikkuu hieman leveästi ja löysästi edestä, sujuva sivuaskel. Etuliike saa vielä rauhoittua. Ihastuttava olemus ja käytös. Hyvät väri ja merkit.
2v. Erinomaista tyyppiä. Hyvä koko ja mittasuhteet. Kaunislinjainen nartun pää, jossa hyvät silmät ja sopiva vahvuus. Hieno vahva kaula. Erinomainen sulava ylälinja. Hieno runko ja eturinta. Hyvä luusto ja käpälät. Tasapainoisesti ja hyvin kulmautunut. Hyvä matala kinner. Liikkuu lähes yhdensuuntaisesti erinomaisella askeleella, itsensä hienosti kantaen. Kaunis turkki, väri ja merkit. Rodunomainen olemus.
3v. Erinomaista tyyppiä. Keskikokoinen. Mittasuhteet ok. Kaunisilmeinen nartun pää , jossa sopiva vahvuus ja rodunomainen olemus. Hyvä vahva kaula. Suora selkälinja. Vahva runko ja eturinta. Hyvä luusto ja käpälät. Aavistuksen pehmeät välikämmenet. Riittävästi kulmautunut edestä, erittäin hyvin takaa. Liikkuu hieman leveästi edestä, sujuva sivuaskel. Kantaa itsensä hyvin. Hyvä väri ja merkit. Ihastuttava olemus ja käytös
TODISTUS HÄNNÄSTÄ ESITETTY.
2v. Erinomaista tyyppiä. Hyvä koko ja mittasuhteet. Oikealinjainen pää, jossa sopiva vahvuus. Hieman pyöreähköt silmät. Ryhdikäs hyvä kaula. Suora selkälinja. Aavistuksen luisu lantio. Sopiva rungon vahvuus. Eturinta voisi olla täyteläisempi. Hyvä luuston vahvuus. Melko tiiviit käpälät. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu yhdensuuntaisesti, sujuvalla hyvällä sivuaskeleella. Kantaa itsensä hyvin. Turkki ei ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Rodunomainen olemus ja käytös.
Lähes 3v. Narttu. Erinomaista tyyppiä. Mittasuhteet nartulle ok. Kaunisilmeinen, oikealinjainen, vahva nartun pää. Hyvät silmät. Ryhdikäs hyvä kaula. Selkälinja ok. Aavistuksen pitkähkö lantio. Sopiva rungon vahvuus. Pitkä rintakehä ja pitkähkö lanne. Täyteläinen eturinta. Vahva luusto. Hyvät tiiviit käpälät. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu hieman leveästi edestä, sujuva sivuliike, kantaa itsensä liikkeessä hyvin. Kaunis turkki, väri ja merkit. Ihastuttava olemus ja käytös.
HAMMASTODISTUS ESITETTY.