11 kk vanha, hyvän kokoinen uros, jolla tilava runko ja oikeat rungon mittasuhteet. Hyvän pituinen pää, jossa vähäinen otsapenger. Hieman korostuneet posket. Huulilinja voisi olla tiiviimpi. Vahva kaula. Oikein sijoittuneet, hieman kookkaat korvat. Selkeä eturinta. Kokon sopiva raajaluusto. Taipumusta tässä vaiheessa kääntää eturaajojaan ulospäin. Riittävän leveä reisi. Polvikulma voisi olla selkeämpi. Tänään niukassa karvapeitteessä, mutta laatu oikea. Hyvä häntä. Etuliikkeiden tulee vielä yhdensuuntaistua. Moitteeton käytös.
Kookas, maskuliininen uros, jolla oikeat rungon mittasuhteet. Pitkä pää. Tyypillinen ilme, mutta silmät voisivat olla tummemmat. Hieman syvä kallo-osa. Toivoisin tiiviimmät huulet. Kaksi alaetuhammasta pois linjasta. Hyvä kaula, selvä säkä. Riittävä eturinta. Kokoon sopiva raajaluusto. Hyvä rintakehän pituus. Korkea kinnerkulmaus. Ei tänään parhaassa karvapeitteessä, mutta laatu oikea. Hieman matalat käpälät. Tarvitsee harjoitusta purennan tarkasteluun. Hyvä häntä. Liikkuu hieman leveästi edestä. Oikea ulottuvuus sivuliikkeessä. Toivoisin hieman tiiviimmän ylälinjan liikkeen aikana.
Hyvän kokoinen, selvä sukupuolileima. Hieman syvä kallo-osa. Otsapenger voisi olla hieman vähäisempi. Riittävä kuono-osan pituus, jossa hyvä vankkuus. Vahva kaula, selvä säkä. Riittävä eturinta. Kokoon sopiva raajaluusto. Riittävä rintakehän pituus. Jyrkkä lantio. Leveä reisi. Toivoisin kootummat käpälät. Seistessään taipumusta kääntää hieman takaraajojaan ulospäin. Oikeanlaatuinen karvapeite, ei tänään aivan parhaassa karvapeitteessä. Moitteeton käytös. Takaraajojen liikkeen tulisi olla selkeästi yhdensuuntaisempi, samoin ulkokierteisyyttä etuliikkeissä. Toivoisin tiiviimmän ylälinjan. Hyvä askelpituus sivulta katsottuna. Palkintosija määräytyy tänään liikkeistä.
7-vuotias, hyvän kokoinen uros, jolla oikeat rungon mittasuhteet ja selkeä sukupuolileima. Tyypillinen ilme, joskin silmät voisivat olla tummemmat. Riittävä kuono-osan pituus, jossa hyvä vankkuus. Kookkaat korvat. Hieman syvä kallo-osa. Vahva kaula. Hyvä, pitkä rintakehä. Sopiva eturinta. Tasapainoisesti kulmautunut takaa. Oikea hännänkiinnitys. Hyvä karvapeitteen laatu. Toivoisin tiiviimmän ylälinjan. Liikkuu yhdensuuntaisesti takaa, samoin edestä. Oikea ulottuvuus sivuliikkeessä.
Tasapainoisesti rakentunut, 12 kk vanha narttu, jolla oikea ylälinja ja rungon mittasuhteet. Pitkä pää, jossa erinomainen ilme. Rodunomainen, vähäinen otsapenger. Oikein sijoittuneet, hieman kookkaat korvat. Sopivan pituinen, vahva kaula. Selvä säkä. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä rintakehän pituus. Ei parhaassa karvapeitteessä, mutta erinomainen karvapeitteen laatu. Hyvä hännänkiinnitys. Moitteeton käytös. Liikkuu tasapainoisesti. Säilyttää ylälinjansa liikkeessä.
Hyvän kokoinen, narttumainen kokonaisuus. Oikeat rungon mittasuhteet. Selkeä sukupuolileima. Hyvä, litteä kallo-osa. Tyypillinen ilme. Kuono-osa voisi olla hieman vankempi. Tällä hetkellä lievä alapurenta. Oikein sijoittuneet, kookkaat korvat. Toivoisin enemmän etukulmauksia ja hieman korostuneemman eturinnan. Hyvä raajaluusto. Vaihtaa karvapeitettä, mutta laatu oikea. Hyvin kulmautunut takaa. Rintakehän tulisi olla pidempi. Hyvät käpälät, mutta ranteissa voisi olla hieman enemmän joustoa. Moitteeton käytös. Liikkuu tasapainoisesti sivulta.
9 kk vanha. Hyvän kokoinen juniori, jolla selkeä sukupuolileima. Sopivan pituinen kaula. Oikeat rungon mittasuhteet. Etukulmauksia saisi olla enemmän. Hieman löysää kaulanalusnahkaa. Hyvä raajaluuston voimakkuus. Riittävä rintakehän pituus. Leveä reisi. Pitkät ja hieman matalat käpälät. Ei tänään parhaassa karvapeitteessä, mutta laatu oikea. Moitteeton käytös. Lyhyt lantio ja korkeahko häntä liikkeessä. Liikkuu hieman leveästi edestä. Oikealla ulottuvuudella sivulta.
5-vuotias, hyvän kokoinen narttu, jolla oikeat rungon mittasuhteet. Selkeä sukupuolileima. Hyvä pään profiili. Loiva otsapenger. Tyypillinen ilme. Alaleuka voisi olla vielä selkeämpi. Oikein sijoittuneet, hieman kookkaat korvat. Sopivan pituinen, vahva kaula. Selvä säkä. Hyvin kulmautunut ja rakentunut edestä. Riittävä rintakehän pituus. Hyvä karvapeite, häntä ja takaosan rakenne. Hieman matalat ja pitkät käpälät. Moitteeton käytös. Liikkuu hieman kapeasti takaa. Hyvä häntä. Yhdensuuntainen etuliike. Oikea ulottuvuus sivuliikkeessä.
Tilavarunkoinen, hyvän kokoinen narttu, jolla riittävä raajakorkeus. Hyvä litteä kallo-osa, mutta myöskin hieman syvä kallo-osa. Oikein sijoittuneet, kookkaat korvat. Toivoisin tummemmat silmät. Hyvä kuono-osan pituus ja alaleuan vankkuus. Vahva kaula. Selkeä eturinta. Olkavarsi saisi olla hieman viistompi. Hyvä, pitkä rintakehä ja takaosan rakenne. Ei parhaassa karvapeitteessä, mutta laatu oikea. Liikkuu yhdensuuntaisesti takaa, hieman ulkokierteisesti edestä. Oikea ulottuvuus sivuliikkeessä.
Hyvän kokoinen, tasapainoisesti rakentunut narttu, jolla oikeat rungon mittasuhteet. Hyvä pään profiili. Niukka otsapenger. Tyypillinen ilme, mutta silmät saisivat olla tummemmat. Hyvä kuono-osan vankkuus silmien alta, samoin pituus. Erinomainen purenta, kookkaat hampaat. Sopivan pituinen kaula. Selvä säkä. Hyvä eturinta, mutta etukulmauksia voisi olla enemmän. Hyvä rintakehän pituus. Leveä reisi. Hieman lyhyt lantio ja aavistuksen korkeahko hännänkiinnitys. Oikea karvapeitteen laatu. Liikkuu hieman kapeasti takaa, samoin etuliike voisi olla hieman vähemmän leveä. Erinomainen ulottuvuus sivuliikkeessä.
Tiivisrakenteinen, oikeat rungon mittasuhteet omaava narttu. Hyvä pään profiili. Oikein sijoittuneet, kookkaat korvat. Hyvä niukka otsapenger. Toivosin tummemmat silmät. Hyvä kuono-osan pituus ja alaleuan leveys. Vahva, mutta jo melko pitkä kaula. Selkeä eturinta. Riittävästi kulmautunut edestä. Hieno, pitkä rintakehä. Leveä reisi. Oikea karvapeitteen laatu, mutta ei tänään parhaassa karvapeitteessä. Hyvät ranteet ja käpälät. Selkeä polvikulmaus. Liikkuu yhdensuuntaisesti takaa ja samoin edestä. Oikea ulottuvuus sivuliikkeessä. Moitteeton käytös.
Selkeän sukupuolileiman omaava, hyvän kokoinen narttu, jolla oikeat rungon mittasuhteet ja kokoon sopiva raajaluusto. Rintakehä voisi olla hieman pidempi. Kokonaisuudessaan tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä pään profiili. Kookkaat korvat. Tyypillinen ilme. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä kuono-osan pituus, joka hyvin meislautunut silmien alta. Huulilinja voisi olla hieman tiiviimpi. Selkeä eturinta. Hyvä hännänkiinnitys. Ei tänään parhaassa karvapeitteessä, mutta laatu oikea. Hieman ulkokierteisyyttä etuliikkeissä, muuten tasapainoiset liikkeet.
Pian 8-vuotta täyttävä, hyvän kokoinen narttu, jolla kokoon sopiva runko ja raajaluuston voimakkuus, Hyvä, litteä kallo-osa, mutta myöskin hieman syvä kallo. Oikea ilme, mutta silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä kuono-osan vankkuus. Toivoisin tiiviimmät huulet. Vahva, sopivan pituinen kaula. Selkeä eturinta. Hyvä, leveä reisi. Voimakkaasti kulmautunut takaa. Oikeanlaatuinen karvapeite. Hyvät ranteet. Hieman matalat käpälät. Seistessään ajoittain kääntää takaraajojaan hieman ulospäin. Moitteeton käytös. Liikkuu riittävän yhdensuuntaisesti takaa. Oikea ulottuvuus sivuliikkeissä. Hyvä häntä.